SDP - Mänttä-Vilppula 4.9.2017

Tuula Haatainen SDP:n presidenttiehdokkaaksi

SDP:n puoluevaltuusto on valinnut kansanedustaja Tuula Haataisen puolueen presidenttiehdokkaaksi.

https://sdp. fi/fi/tule- mukaan- tekemaan- tuulasta- presidentti/

- Tämä on ilo ja kunnia, Tuula Haatainen sanoi kiitospuheensa aluksi.

Tuula Haatainen on kertonut haluavansa Suomen näkyvän aktiivisempana toimijana kansainvälisessä yhteisössä.

Haatainen alleviivaa myös presidentin roolia arvojohtajana ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi.

Suomen on oltava kokoaan suurempi vaikuttaja.

Haluan, että Suomi on suunnannäyttäjä tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja rauhan rakentamisessa.

Tuula Haatainen on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja sairaanhoitaja.

Hänellä on laaja kokemus kansanedustajana, opetusministerinä sekä sosiaali- ja terveysministerinä sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Kansanedustajana Haatainen oli vuosina 1996-2007.

Vuonna 2007 hän siirtyi eduskunnasta Helsingin kaupungin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi.

Vuodesta 2012 hän työskenteli Kuntaliiton varatoimitusjohtajana.

Tuula Haatainen valittiin uudelleen kansanedustajaksi kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

Hän toimii mm. sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.

Haatainen on ollut useiden kansalaisjärjestöjen johtotehtävissä. Hän on toiminut mm. Kirkon ulkomaan avun hallituksessa, YK-liiton varapuheenjohtajana, syöpään sairastuneiden lasten järjestön puheenjohtajana. Tällä hetkellä hän on Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtaja.

Osuuskauppa-aatekin on tuttu, sillä Haatainen on toiminut Elannon ja HOK-Elannon edustajistossa 1999 alkaen.

Tuula Haatainen on naimisissa Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäen kanssa, ja heillä on kaksi aikuista lasta. Hän harrastaa kansalaisjärjestötoiminnan lisäksi maratonjuoksua, lukemista ja kuvataiteita.

--------------------------------------------

Tuula Haatainen sai eniten ääniä jäsenäänestyksessä.

Jäsenvaalissa äänioikeuttaan käytti 16 646 puolueen jäsentä ja äänestysaktiivisuus oli 48 prosenttia. Tuula Haatainen sai ääniä 8 050 (48,3 %), Maarit Feldt-Ranta 7 013 (42,1 %) ja Sirpa Paatero 1 438 (8,6 %).


SIVUN ALKUUN

 

Marika Ala-Herttuala

kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaoston jäsen

Jussi Jatkola

kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja

Arto Lehtinen

Kaupunginhallituksen jäsen

Auli Välimäki

Kaupunginhallituksen jäsen