Ehdokkaamme kuntavaaleihin 2021

9.3.2021 Mänttä-Vilppulan sosialidemokraatit ja sitoutumattomat -listallamme ehdokkaaksi lupautui 22 ehdokasta.

Ehdokasasettelu jatkuu 4.5.2021 asti.

Kuntavaalien 13.6.2021 Mänttä-Vilppulan sosialidemokraattien ja sitoutumattomien listoille lupautuneet ehdokkaat 9.3.2021.

Koska vaalit siirtyivät huhtikuulta kesäkuulle, niin ehdokasasettelu myös jatkui 4.5.2021 asti.

Listoillamme on vielä tilaa uusille ehdokkaille.

Alla on ehdokkaidemme esittelyjä.

ALA-HERTTUALA MARIKA

Marika Ala-Herttuala, lähihoitaja, tradenomi. Työskentelen tällä hetkellä Mänttä-Vilppulan kaupungilla Miinanhelmen päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajan sijaisena 4-6- vuotiaiden varhaiskasvatusryhmässä. Sijaisuuteni kesto on 19.10.2020-31.07.2021. Toistaiseksi voimassa oleva työsuhteeni on saman työnantajan palveluksessa ja päiväkodissa mutta vuorohoitoryhmässä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Aikaisempaa työkokemusta minulla on myös toimisto-, vanhusten ja kehitysvammaisten- että työllistämiseen liittyvistä töistä. Näiden eri työsuhteiden myötä olen saanut oppia ja kokemusta kohdata ennakkoluulottomasti erilaisia ihmisiä että tilanteita elämässäni ja edelleen pyrin arjessani pitämään tämän arvon esillä. Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta olen saanut paljon oppia ja kokemusta valtuutetun roolissa sekä myös JHL Edustajiston jäsenenä.

Uskon myös, että tieto on taidon perusta ja näin ollen haluan kehittää itseäni elämän eri osaalueilla ja haastaa itseäni tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin että pitämään aikaisempaa opittua mukanani. Olen nyt toisen kauden valtuutettu ja haluan olla mukana myös kolmannella kaudella yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Mielestäni muuttuvassa ja epävarmassa tulevaisuudessa tarvitaan tietoa, kykyä tehdä päätöksiä ja rohkeutta rakentaa uutta tulevaisuutta.

Koska kunnissa on meidän ihmisten arki. Siihen vaikuttavat poliittiset ratkaisut tehdään kunnissa seuraavien vuosien aikana. On löydyttävä tilaa toivolle ja uuden tulevaisuuden rakentamiselle. Haluan olla mukana vaikuttamassa, että kuntalaiset saavat palvelunsa silloinkin, kun osa tehtävistä siirtyy pois kunnilta. Juuri tästä johtuen Mänttä-Vilppulan kaupungin strategia tulee päivittää seuraavalla valtuustokaudella pyrkien pitämään julkiset palvelut saatavilla ja myös edistää kuntalaisten osallistamista päätöksentekoon. Meidän tulee päätöksenteossa myös huolehtia, että pidämme Mänttä-Vilppulan kaupungin esillä että ketteränä toimijana muiden kuntien joukossa ja mieluiten edelläkävijänä. Marika Ala-Herttuala, SDP:n kuntavaaliehdokas

ARONEN TOMMI

Talonmies, eläkkeellä

Kuluva kausi valtuustossa / sivistyslautakunta / oppilashuoltoryhmä pj.

Kykyä päätöksentekoon ja sopimiseen. Takki ei ole tyhjentynyt.

BLOMQVIST HÅKAN

Taksiyrittäjä / eläkeläinen

Perhe; naimisissa

Raja-aho

Harrastukset; sienestys,lukeminen ja penkkiurheilu

tulevaisuudessa matkustus!

Kylät elinvoimaiseksi!

HANGASLAHTI MARKKU

67v. Paperityöläinen/eläkkeellä

46v kolmivuorotyötä takana.

Naimisissa. 4 lasta ja 7 lapsenlasta

Harrastuksena on ollut teatteri. Erityisesti lasten teatteri. Lapsille esiintyminen on tuntunut tärkeälle.

HIETANEN KALEVI

Olen Hietasen Kalevi 65-vuotias eläkkeellä oleva kirvesmies,asumme Vilppulassa.

Perheeseeni kuuluu vaimo Merja,kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.

Harrastan kalastusta kesällä ja talvella.Marjastus ja sienestys ovat himohommaani.

Olen myös innokas penkkiurheilija.Seuraan innolla Vilppulan Tähden joukkueiden otteluita.

Tyttären poikien jääkiekko-otteluita käymme usein katsomassa.

Olen saanut olla päättäjänä useita vuosia Vilppulan aikaan ja nyt myös Mänttä-Vilppulassa.

Pyrin olemaan kaupunkilaisten edunvalvojana yhteisistä asioista päätettäessä.

Helppoa se ei tule olemaan.

HURME TEIJO

47 vuotias työtön

Vaaliteemojani:

-Mänttä-Vilppulan yrityksiä on tuettava jotta saadaan työpaikkoja

-vuokra-asuntojen hinnat kohtuuttoman kalliit

-alueen kehittäminen yleisesti että saadaan paluumuuttajia

-lapsiperheiden palvelujen turvaaminen

JATKOLA JUSSI

Ammatti: Operaattori / Varapääluottamusmies

Toimin Metsä Fibren Vilppulan sahalla sahurin tehtävissä ja myös varapääluottamusmiehenä.

Perhe: Asun Mäntässä ja perheeseeni kuuluu 8v poikani Jaakko.

Harrastuksina löytyy useita urheilulajeja kuten Jalkapallo, Futsal, Keilaus sekä Frisbeegolf. Jalkapallossa ja Futsalissa toimin myös erotuomarina.

Tärkeimmät vaaliteemat: Toisen asteen opetuksen säilyminen Mänttä-Vilppulassa, Liikenneyhteyksien toimivuus, Kaupungin vetovoiman lisääminen.



KALLIONIEMI JAANA

Olen syntyperäinen vilppulalainen. Muutin 2000-luvun alussa töiden perässä ensin Tampereella ja sitten Helsinkiin. Kotikonnuille Mänttä-Vilppulaan palasin kolmisen vuotta sitten. Paluumuuttonikin jälkeen jatkoin töissä Helsingissä Posti-konsernilla, jossa toimin IT-asiantuntijan ja esimiehen tehtävissä.

Harrastuksiini kuuluvat käsityöt, lukeminen, suunnistus ja kesämökin kanssa puuhastelu ja siellä ajan viettäminen.

Muuttoliikenteen kääntäminen positiiviseksi on yksi suurimpia haasteita kunnassamme, ja tähän toivoisin tulevaisuudessa laatikon ulkopuolelta ajattelua ja luovia ratkaisuja, innovointeja, jotka tukevat kaupunkimme kehittymistä ja yrittäjyyden tukemista.

Tärkeänä teemana pidän myös päätösten läpinäkyvyyttä ja tiedon saannin helppoutta kaupunkilaisille. Samoin asukkaiden keinoja antaa palautetta ja kehitysehdotuksia kaupungille olisi hyvä parantaa, ja helposti löydettävät ja käytettävät digitaaliset työkalut ovat isossa roolissa molemmin suuntaisessa kommunikoinnissa - vuoropuhelun kaupungin ja sen asukkaiden välillä pitää olla mahdollisimman vaivatonta.

Kaupunki muodostuu sen asukkaista ja on olemassa heitä varten. Samoin luottamustehtäviin valitut ihmiset ovat edustamassa kaupunkilaisia, jotka heidät ovat sinne valinneet. Tämä on mielestäni demokratian ydin, joka ei voi unohtua päätöstenteon keskellä.

KIMMEL RIIKKA

Koulutuksena sairaanhoitaja YAMK, sosiaali-ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen tutkinto.

Työpaikka: Keuruun vanhuspalvelut

Olen uusperheen äiti, aviomiehen kanssa on yhteensä 6 lasta ja asumme Vilppulassa.

Harrastuksina monipuolinen liikunta salitreenista joogaan,sekä kaikenlainen luova käsillä tekeminen. Vanhat esineet ja huonekalut ovat intohimoni,etenkin jos niillä on jokin tarina kerrottavanaan.

Minulle tärkeitä asioita ovat erityisesti ikääntyneiden palvelut ja heidän oikeutensa osallistua omaan elämäänsä koskeviin päätöksiin, erityislasten varhainen ja oikea-aikainen tuki sekä lasten-ja nuorten mielenterveyspalveluiden riittävä saatavuus.

Pidetään huolta toisistamme.

KÖYKKÄ PETRI

Suunnittelijana Koneospalvelu Oy:llä. Asun Vilppulassa Huhtijärvellä.

Harrastuksiini kuuluu kalastus, kuntoilu ja tietenkin urheilun seuraaminen on lähellä sydäntäni.

Mänttä- Vilppulan kaupungille olisi tärkeää saada paaluu muuttajia esim. tukemalla lapsiperheitä jne..

Tärkeintä olisi myös saada nykyiset opiskelu mahdollisuudet säilymään.

Sote viedä loppuun ja sitä myöten hyvät terveyspalvelut.

LAHTINEN KYLLIKKI

Toimistotyöstä eläkkeellä.

Harrastuksena seurakunnan vapaaehtoistyössä toimiminen.

Vahvana toiveena saada Mänttä-Vilppula halutuksi yritys- ja asuinpaikkakunnaksi.

LEHTINEN ARTO

ammatti: konepuuseppä, myös pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu
Työurani alkoi 1978 Nykyinen työnantaja Mesitek-kaluste Oy. Valmistamme muun muassa keittiöön työpöytätasoja ja kaappien ovia, myymäläkalustekomponentteja. Oma työnkuvani on monipuolinen sisältäen varastointia , viimeistelyä ja paketointia.
Perheeseen alkujaan kuului 5 henkilöä. Minun ja vaimon lisäksi 3 lasta. He ovat jo muuttaneet pois .
Olen syntynyt Kolhossa ja asun nykyään Mäntässä. Urheilun seuraaminen kuuluu harrastuksiin ja myöskin urheiluseuran puheenjohtajan roolissa. Mielellään olen katsomassa eri urheilulajeja myös paikan päällä.
Kesämökki on Pohjaslahden puolella ja sen olen kokenut rauhoittavaksi luonnon keskellä olevaksi paikaksi , jossa on mukava puuhastella kaikenlaista .
Vaaliteemojani ovat:
-Nuorten hyvinvointi
- Ikäihmisten lähipalvelut turvattava
- Työpaikkoja tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
- Hyvät kulkuyhteydet säilytettävä

LEHTONEN REIJO

Olen Reijo Lehtonen. Reccu Lehtosena ehkäpä paremminkin tunnettu. Olen eläkeläinen. Työkyvyttömyys sellainen.Töikseni tehin 40-vuotisen rupeaman painajana. Painoin monenmoisia lehtiä rotaatiokoneella. Kaikkien ehkäpä tuntemaa Aku Ankkaakin viikoittain. Sitä ennen tein jo juoksupojan hommia ja olinpa kesän seurakunnallakin töissä.

Perheeseeni kuuluu avovaimoni Annemari Stenlund ja russelimme Siiri. Asumme Vilppulassa omakotitalossamme.

Harrastuksistani rakkain on valokuvaus https://recun.kuvat.fi/ ja sen osa-alueista luonto. Käyn talvisin noin kolme kertaa viikossa luonnossa kuvaamassa ja saan sieltä sielulleni rauhaa. Kesäisin kuvausretkeni ovatkin sitten päivittäisiä, milloin minnekin moottoripyöräni surahtelee. Mökkeily ja moottoripyöräily ovatten kesäisin päällimmäisiä ja kovastikin tärkeitä touhujani. Kalastus ja penkkiurheilu, niin siinäpä ne päivät sitten hulahtelevatkin. Lapsenlapset ovat tärkeitä hekin niinkuin lapsenikin. Tietenkin! Elämälleni tärkeää on myöskin rauha ja hiljaisuus. Sitä sieltä luonnosta saan ja nautin siitä todella paljon.

Vaaliteemani noudattelevat puolueeni linjoja. Näen kuitenkin tärkeänä esim. sen, että saisimme kyliimme turisteja. Meillä on upeat vedet, kauniit maisemat ja loistava historia alueellamme. Ne pitää hyödyntää. Niihin on palkattu väkeä ja ne työt pitää hoitaa. Ei millään pahalla taidetta kohtaan mutta meillä on täällä todella paljon niinkuin mainitsinkin joitakin asioita. Pienellä vaivalla paikkakunnastamme saisi kauniin, niin että täällä vieraillut sanoisi naapurilleen tahi työkamulleen, että kyllä se Mänttä-Vilppula on kaunista paikkaa. Meneppäs poikkeen siellä. Siisteys olisi tärkeää myöskin. Pihat eivät saa mielestäni olla romuvarastoilta näyttäviä ynnä epäsiistejä. Ne on vaan meistä itsestämme kiinni. Muuttotappioita pitäisi ehdottamasti saada tyrehtymään. Sen sanoo maalaisjärki. Pikkasen pusikoita raivataan ja tästä asiasta tulee hyvä kunhan nämä mainosmiehet vaan tekisivät oman osuutensa.

Pieniäkin asioita on muitakin. Minun on märkäkorvana aivan turhaa mennä lupailemaan kuuta nousevaa tahi aurinkoa laskevaa.

Kivaa kevään odotusta vaan kaikille. Muistakaa äänestää ja pysykää terveinä.

LINTULA SAILA

Vastaava asumispalveluohjaaja kehitysvammaisten asumispalveluissa

Aviomies ja kolme poikaa

Harrastan satunnaisesti liikuntaa (vesijumppaa, jumppaa jne.), kulttuurin nauttimista (taide, museot, musiikki) ja ulkoilua koirien kanssa.

Vaaliteemoistanne tärkeimmät:

Kuntalaisten hyvinvointi, sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden sekä muiden palveluiden saavutettavuus ja tasapuolisuus, ollaan ylpeitä kaupungistamme ja sen monipuolisuudesta.

MIKKONEN PIRJO

Olen koulutukseltani sosiaaliohjaaja ja eläkkeellä jo muutaman vuoden kotihoidon eri tehtävistä.

Harrastan ulkoilua, kalastusta, kävelyä, pyöräilyä, sienestystä ja marjastusta sekä toimintaa politiikassa.

Olen luonnoltani sellainen viherpipertäjä. Vaadin myös kaupungin ratkaisuissa luonto-arvojen kunnioittamista.

Arvostan kaupunkimme monipuolisia palveluja.

Meidän on valvottava etujamme sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa, jotta saamme jatkossakin hyvät palvelut.

Paikallisliikenteen kehittäminen takaa alueellisen tasa-arvon.

Tampereen seudun raideliikenne on jatkettava tänne Ylä-Pirkanmaalle asti.

PELTONEN RIIKKA

38-vuotias perheenäiti ja prosessinhoitaja Mäntästä. Perheeseeni kuuluu puoliso sekä kolme lasta, joista nuorin on alakoulussa. Turvaverkkomme on paikkakunnalla ja asumme viihtyisällä Joenniemen asutusalueella. Työpaikan saaminen Metsä Tissuelta prosessinhoitajana on osaltaan mahdollistanut syntymäkaupunkiin juurtumisen.

Olen nykyisellä valtuustokaudella toiminut varavaltuutettuna sekä varsinaisena. Kaupunginhallituksen varajäsenenä. Lisäksi olen toiminut ammattiosaston luottamusmiehenä, kuulun Paperiliiton valtuustoon sekä toimin eläkeyhtiö Varman vakuutettujen neuvottelukunnan jäsenenä tämän vuoden.

Elinikäinen oppiminen ja haasteista selviytyminen motivoi ehdokkaaksi myös tämän kevään kuntavaaleihin. Arvostan toimivaa yhteistyötä ja kaikille reilua kohtelua. Päätöksiä tehdessä yritän punnita riittävästi lyhyitä sekä pitkän ajan vaikutuksia. Päättäjänä haluaisinkin osaltani

mahdollistaa paikallisten yritystoiminnan jatkumisen sekä pienyritystoiminnan. Lisäksi turvata työpaikat, työkyvyn ja hyväksyttävän elintason normaaliin arkeen.

Mänttä-Vilppulassa on laadukas kouluverkko ja sen säilyttäminen sekä kehittäminen on mielestäni kunnan tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Mäntän lukion käyneenä ja tämän valtuustokauden aikana sivistyslautakunnassa toimineena olen erityisen ylpeä uudesta lukion lääketieteellis-luonnontieteellisestä linjasta, joka käynnistyy syksyllä 2021.

Mänttä-Vilppulan kehittäminen kaupunkina, jossa jokaisella olisi mahdollisuus rakentaa oma elämänsä mielekkääksi on osa tavoitteitani. Kaupungin taloustilanne on tällä hetkellä haasteellinen ja edessä on ikäviäkin päätöksiä säästökohteissa. Pidän kuitenkin tärkeänä, että pyritään säilyttämään lähipalvelut tarpeeksi monipuolisena ja laadukkaana.

Mielestäni mielekäs elämä on hyvää oloa omassa arjessa. Hyvästä kotikaupungista löytyy laajasti eri harrastus- ja liikuntamahdollisuuksia ja tähän aion kiinnittää huomiota myös valtuustossa. Lapsiperheenä minulla on omaa kokemusta, kuinka harrastustoiminnan tärkeys korostuu hyvinvoinnissa ja siksi käymmekin pojan kanssa uimassa ja tyttärien kanssa vietämme laatuaikaa ratsastuksen parissa.

Viime vuosi on ollut monin tavoin erilainen ja vallitseva tilanne koronaepidemiasta johtuen on saattanut meidät tilanteisiin, jota ei kukaan ole osannut ennustaa tai varautua etukäteen. Kaikki varmasti odotamme, jotta voimme palata normaaliin arkeen; yhteyksiin sukulaisiin, ystäviin ja yhteisöön.

POHJONEN SAKARI

Eläkeläinen Mänttä-Vilppulasta

Harrastus

Valokuvaaminen, kirjoittaminen sekä tällä hetkellä vertaistuki toiminta sekä tietotekniikka.

Teemat

Ennalta ehkäisevän terveydenhuollon edellytysten parantaminen

Kaupungin tiedottaminen ja kuntallisten palveluiden läheisyys, myös monta muuta asiaa, joita on matkan varrella tullut esille.

Viihdyttäviä tasavertaisia kyliä kaiken ikäisten asuttavaksi.



TOIVOLA ERKKI

Olen Erkki Toivola eläkeläinen ja ensimmäistä kertaa kunnallisvaali ehdokkaana. Vanhemman polven sekä nuoremman polven terveyden hoito ja ennalta ehkäisy on tärkeä asia tulevaisuutta ennakoiden.

TURPEINEN JARI

ammatillinen opettaja, Insinööri (AMK)

1 tytär, asun Mäntän keskustassa.

Seura- ja yhdistystoiminta

Jokainen työpaikka on tärkeä, sekä uusi että vanha.

Uutta pitää luoda. Tuleen ei saa jäädä makaamaan.

Yhteiseen hiileen puhaltaminen on seudun elinehto.

Enempää ei voi syödä kuin tienaa. Velaksi eläminen täytyy loppua.

VIRTANEN JARI

52 vuotias seurakuntamestari/suntio

asuu Kolhossa Erja vaimon ja Jooseppi koiran kanssa

harrastaa lukemista ja luontoa

Vaaliteemojani:

Myös sivukylille turvattava palveluita

Asiointiliikenne turvattava myös kesä aikaan

Enemmän henkilökuntaa vanhustyöhön jotta ikäihmiset saisivat olla pidempään kotona

VORONIN TOMI

Tomi Voronin Runoilija sekä Mänttä-Vilppulan srk:n keikkasuntio.

Minulla on kolme aikuista lasta. Kaksi poikaa ja tyttö.

Asun itsekseni Viita-aho nimisellä pientilalla, joka sijaitsee Mänttä-Vilppulan kaupungin Kolhon kylässä. Herättelen tilaa hiljalleen henkiin. Olen avannut metsittyneitä peltoja omatarveviljelylle sekä alkanut hiljalleen kunnostamaan tilan rakennuksia.

Keräilen vanhoja työkaluja sekä valurautapannuja, joita kunnostan takaisin käyttökuntoon. Olen kiinnostunut perinnetaidoista, kuten hirrenveistosta, tervanpoltosta sekä tuohi- ja pajutöistä.

Runoilijana luonnollisesti kirjoitan ja luen paljon. Opiskelen kirjallisuutta/kirjoittamista kaiken aikaa erilaisilla kursseilla. Viime kesänä kävin kesäyliopistoa ja tällä hetkellä olen Nihil Interitin sekä Autere opinton kursseilla.

Vaaliteemoista tärkeimmiksi nostaisin:

    1. Mänttä-Vilppulan talous oikealle kurssille.

    2. Terveydenhuollon asiat kuntoon.

    3. Mänttä-Vilppulaa markkinoidaan Taidekaupunkina. Sen pitäisi näkyä myös poliittisessa päätöksenteossa.

    4. Ilmasto, energia ja ympäristö.

    5. Perusturva

VÄLIMÄKI AULI

Olen ollut aina mukana yhteisten asioiden hoidossa, työvuosina ammattiyhdistysliikkeessä ja jo silloinkin mukana kunnallisessa päätöksenteossa. Nyt olen eläkkeellä ja työvuodet ovat takanapäin.

Tärkeänä pidän tämän alueen kehittämistä, pitää olla kykyä ja rohkeutta tehdä uusia avauksia, luottaa tulevaisuuteen ja tehdä yhteistyötä kaikkien mukana olevien kanssa.

Vapaa aikana luen, lenkkeilen, maalaan posliinia ja teen käsitöitä. Olen kulttuurin suurkuluttaja ja ihailen suuresti eri alojen taitajia.

Olen valmis osallistumaan kotikaupunkini tulevaisuuden kehittämiseen.

TURVALLINEN KAUPUNKI - TOIMIVAT TAAJAMAT - VIREÄT KYLÄT



SIVUN ALKUUN

 

Köykkä Petri

Mikkonen Pirjo

Toivola Erkki